Vanhaa: kukkaruukut. Lainattua: rahat. Uutta: melkein kaikki muu. Sinistä: ei 'tu mikään, en tykkää sinisestä!

Pikakatsaus kokemaani (todennäköisessti hyvinkin lievään) kulttuurishokkiin: seuraa havaintoja. Shokki ei tässä tarkoita että kokemus olisi välttämättä ikävä, kunhan on aidosti yllättävä.

1. Kuten varmaankin kaikille ns. ex-patriooteille, yksinkertaisen tuntuiset asiat ovat hankalia. Osasin toki odottaa sitä, mutta se on silti varsin korkealla listassa "eniten vituttaa". Oikeasti tärkeissä asioissa, kuten nuorison kanssa, olen yleensä melko kärsivällinen. Mutta kun miljoona pientä asiaa menee vitulleen ilman että millekään voi edes teoriassa tehdä mitään, kyse ei ole enää tilanteen synnyttämästä keljutuksesta. Minä menen ylikierroksille, turhaudun, hermostun, lakkaan näkemästä ja kuulemasta.

2. Yksi päivä olin lähtemäisilläni ulos koulun porteista, kun hoksasin että kengät unohtu. Ei tapahtuisi Virroilla.

3. Paikallisten palvelualttius ja oma avuttomuus, ynnä lievä epätasa-arvohäpeä. Olen juuri muuttanut pari kuukautta uuteen yhtiöön, joissa nykyiset asukkaat ovat melkeinpä väistämättä ensiasukkaita. Kämpät vuokrataan oletusarvoisesti kalustettuina, mikä on mainio juttu. Mutta kun allekirjoitin vuokrasopimuksen, asunnossa ei ollut mikroa. Se on täysin oletusasia, josta ei näissä "paremman väen" taloissa neuvotella: jos mikroa ei ole, se hankitaan. Olin nöyränä menossa hakemaan mikroani vuokravälittäjän toimistosta (samassa talossa), ja hävetti aika rutosti kun joku minua metrin lyhyempi mimmi lähti oikeasti kantamaan sitä mikroa asuntooni. Että tässä isoa lihavaa valkonaamaa nyt palvellaan, ja minulla oli kunnia kantaa palvelinani käsilaukkua. Ja se minua metrin lyhyempi mimmi juoksi sen mikron kanssa sellaista vauhtia etten oikeasti meinannut pysyä perässä, vaikka olenkin menneen kesän aikana liikkunut enemmän kuin vuosikymmeniin.

4.  Siivoojia tässä maassa riittää. Heidät on hienosti ylimitoitettu ja alipalkattu, mutta kyllä sen huomaakin. Vietnamilaiset siivoojat (jotka toki luultavasti elävät nälkäpalkalla) eivät tiedä, mitä siivoaminen on.

Sopimusta tehdessä asuntoni oli aidosti raksapölyn peitossa, ja sain käsityksen että paikka siivotaan. Muuttohetkellä pinnoissa oli edelleen merkittävä kerros raksapölyä, huoltoparveke täynnä pahvilaatikoita jne. Sanoin että siivottu ole ei, ja cleaning lady toimitettiin paikalle sivoamaan uudelleen. On hämmästyttävää, miten komeasti moppia voi pyöritellä vailla pyrkimystäkään poistaa tahmaa ja putua. Mopin tai liinan näyttäminen ilmeisesti ratkaisee ongelman, vaikka paskan määrä pysyisi entisellään tai jopa kasvaisi.

Kyse lienee osin systeemistä, osin työläisten taustoista. HCMC on kupla, ja sen sisälläkin elää varmasti ihmisiä, joiden asumukset eivät välttämättä näytä ihmisellaisilta. Ehkei raksapölyä yksinkertaisesti näe, vaikka sitä olisi sentin kerros! Helpommalla pääsin kun tein ite, asunnossa ei kuitenkaan ole juuri tavaraa.

Lisäksi siivoaminen on oikeastaan aika kivaa. Vihaan tavaroiden setvimistä, mutta rehellinen kuuraaminen ja moppaaminen on aika jees. Etenkin koronanteeniaikana aloin tajuta että just tällaiset perusasiat kuten kaupassa käyminen ja oman kodin siivoaminen ovat jotenkin liskoaivotasolla olennaisia. Toki käytän palveluja ihan hyvillä mielin ja ymmärrän, että hieroja hyötyy meikäläisen hieromisesta melkoisesti. Mutta kun on aina elänyt yksityisyyttä, omatoimisuutta ja itsenäisyyttä vaalivassa kulttuurissa, on hieman hankalaa olla koko ajan palveltavana ja jopa pokkuroitavana. 

5. Töissä olen nyt totutellut käyttämään Maccia, josta minulla ei rehellisesti sanoen ole kovin paljon kokemusta työkäytössä. Macilla on toki oma logiikkansa, mutta se on aika erilainen kuin PC:n, ja systeemi tuntuu koko ajan väärän kätiseltä. Eka viikko oli ihan onnettoman hidasta tahkoamista joka asiassa: en saanut työkoneella tehtyä mitään, mutta kotona oma tuttu PC tuntui niin ikään vieraalta. Nyt alan toivottavasti edetä kahden käyttöliittymän kanssa kiroilemisesta sujuvasti kaksikieliseksi.

6. Kun pää oli ihan räjähtämäisillään, menin rauhoittumaan eräänlaiseen terveyskylpylään, jossa oli mm. saunoja ja kylmähuoneita. Kun olin poistumassa lafkasta, vartijat pysäyttivät minut hieman naureskellen. Sanaakaan englantia he eivät tietenkään puhuneet, ja respa nikotteli yrittäessään selittää mistä oli kyse. Jotenkin sain vähän sellaisen vaikutelman, että näytin liian stressaantuneelta ja olin siksi huonoa mainosta firmalle. Minusta ei vissiin saatu parissa tunnissa tarpeeksi nättiä.

7. Ilahduin suunnattomasti, kun opiskelijat tänään ihan ystävällisesti huomauttivat minun kirjoittaneen Google Classroomiin kurssin otsikoksi vähän mitä sattuu. Opettajat ovat täällä yleensä aika lailla koskematonta porukkaa, heiltä ei pyydetä mitään suoraan eikä heidän mokailuistaan sanota avoimesti. (Toki vanhemmat osaavat olla maksullisissa kouluissa hyvinkin vaativia, mutta kohteliaisuuskulttuuri on arvossaan.) Minua lämmitti, kun nuori ihan ystävällisesti hymyillen sanoi että kirjoitin väärin. Tuli kotoisa olo. Noin voisi käydä myös Virroilla!

8. Olin taatusti hupaisa näky, kun painelin kauppakeskuksesta lääkäriin ja sieltä kinttuhierontaan kauppareissuni jälkeen. Pikkusen pläski länsimainen (rikkaan synonyymi) kävelee paahteisilla kaduilla omin jaloin, reppu selässä, muovikasseja kantaen, toisessa kädessä halpa moppi. Voisin palkata yksityisen mopinheiluttelijan tosta vain, mutta en rupee. (Ks. kohta 4.)

Seuraavana päivänä ulkoilutin työkaverin kanssa mattoa. Se perkeleen matto tietää enemmmän kuin me.

Tässä hän on. Hänen nimensä olkoon Irma.