Salipirkko, melkein / Almost sporty

Têt-lomareissun alla pari ajatusta niistä arjen iloista, jotka ovat täällä aidosti aika hyvin: kunnosta huolehtiminen on tehty todella helpoksi!

Tiedän, että itsensä hoitamiseen käytetty aika on valintakysymys ja kaikki syyt olla tekemättä ovat tekosyitä ja läpätiti lässyn. Tosiasia kuitenkin on, että terveellisten rutiinien luominen ja ylläpito ei ole kaikille mitenkään helppoa, eikä tieto terveellisistä elämäntavoista muutu useinkaan toiminnaksi. Psykologiset esteet, stressi sun muu ei häviä ajattelemalla, että "itseään pitää vain ottaa niskasta kiinni". (Hitto että mä inhoan fitness-irmojen tekopirteitä iskulauseita.) Olosuhteillakin on väliä - ja minulla ne ovat kohdallaan. 

Sen jälkeen kun toivuin jalkavammastani jokseenkin riittävästi voidakseni tehdä edes jotain, se kummasti helpottaa toimimista, että varsin kelvollinen uima-allas ja kuntosali löytyvät omasta pihasta. 2,5 kuukautta oli erityisen rankka aika olla uimatta, ja vaikka käyn edelleenkin usein uimassa ihan ilokseni ja matkaa mittaamatta, kyllähän tuossa aika miellyttävästi polkaisee vaikka puoli kilometriä. Oikeaoppinen rintauintipotkukin on löytynyt siinä muun pulikoimisen ohessa, vain 34 vuotta sen jälkeen kun olen oppinut uimaan! (Täkäläisillä uimataidottomuus on muuten valitettavan yleistä, ja hukkuminen lasten yleisin kuolinsyy. Mutta sen syihin ja kulttuurisiin juuriin pitänee palata eri entryssä.) 

Taloyhtiömme kuntosali on aika vaatimaton, mutta pystyy siinäkin aika hyvin tekemään kun käyttää vähän mielikuvitusta. Suomessa olen ehkä hieman mielessäni virnuillut ajatukselle, että joku maksaa kalliit salikortit päästäkseen kuntopyöräilemään tai juoksumatolle, kun juosta ja pyörillä voi ulkonakin. Täällä superkuumassa ymmärrän ratkaisun paremmin. Saliharjoittelu on minusta lähtökohtaisesti melkein tylsintä mahdollista liikuntaa, mutta etuna on se että kehityksen näkee nopeasti ja konkreettisesti numeroina. Ja mitä paskempi lähtötaso, sitä nopeammin eron alkaa huomata. Lisäksi saliharjoitteluun on kuitenkin helpohko saada vaihtelua.

Olen nyt toipumiseni jälkeen saanut ekaa kertaa elämässä aikaan sellaisen rutiinin, että käyn joka toinen päivä salilla tai uimassa, tai vaikka molemmissa. Lisäksi tulee jonkin verran arkiliikuntaa, lähinnä kävelyä, sekä toisinaan hieman venyttelyä. Eikä homma tunnu yhtään vaikealta, vaan ainoastaan kivalta!

Mitään "elämäntapamuutosblogia" tästä ei tule, sen voin luvata. Eivätkä muuttuneet liikuntatottumukseni näy mitoissani tai painossani pätkän vertaa, ainakaan vielä. Mutta olossa kyllä. Vaikka en edelleenkään oikein jaksa nähdä mopo-onnettomuudessani hopeareunusta, kyllähän se vaikuttaa kun kaikki liikkumisen ja sen ohella myös sosiaalisen elämän mahdollisuudet kutistuvat kuukausiksi olemattomiin. Ehkä toimintakykyään osaa arvostaa hiukan enemmän, ja ehkä ensi kertaa elämässä liikunnasta puuttuu pakkotekemisen maku.

Saapi nähdä, miten helppoa näitä rutiineja on ylläpitää sitten kun todennäköisesti palaan Suomeen, kylmien vesien ja rännän ääreen, ja pitäisi lähteä työpäivän jälkeen säkkipimeässä liukastelemaan jonnekin kuntosalin suuntaan. Tietenkin toivon ja jopa hieman uskon, että Vietnamin-komennukseni jäljellä olevat n. 17 kuukautta riittäisivät nyrjäyttämään  pysyvämmin aivoistani jonkin asetuksen.

While waiting for our Têt holiday trip, a couple of thoughts on the joys of everyday life that are genuinely pretty good here: exercising has been made really easy!

I know that the time spent taking care of myself is a matter of choice and all the reasons for not doing it are excuses and blah blah blah. The fact is, however, that creating and maintaining healthy routines is by no means easy for everyone, and knowledge of healthy lifestyles often does not turn into an activity. Psychological barriers, exhaustion and such do not disappear by thinking that "one just has to pull themself together". (Damn I hate those fake-peppy slogans of fitness fanatics.) Circumstances also matter - and I've got them right!

After recovering from my leg injury enough to be able to do even something, it strangely makes it easier to choose exercise instead of the sofa, that a decent pool and gym can be found in my own courtyard. 2.5 months was a particularly difficult time not to swim, and although I still often swim just for fun and without measuring the distance, it is quite easy to roll half a kilometer in the sunshine. I even learned the correct style of  using my legs in chest stroke swimming, only 34 years after I learned to swim! (Incapacity for swimming is, by the way, unfortunately common with the locals, and drowning is the most common cause of death with children. Maybe I'll be back to this phenomenon in a different entry.)

Our gym is pretty modest, but it works when you use a little imagination. In Finland, I might have been a little smirky in my mind about the idea that someone pays high-priced gym cards to use an indoor bike or treadmill, when you could run, cycle of ski outdoors. In Saigonese superheat I do understand it better though. In my opinion, gym training is basically the most boring exercise  possible, but the advantage is that you can see the development quickly and concretely in numbers. And the shittier the starting level, the sooner the difference starts to show. In addition, it is easy to get variation for gym training.

After my recovery I have finally made a routine of going to the gym or swimming every two days. Sometimes I do both. There is also some daily exercise, mostly walking, as well as stretching. And it doesn't feel difficult at all!

This will be no "lifestyle change blog", I can promise. And my changed exercise habits don’t show up in my measures or weight at all, at least not yet. But certainly there is a change to how I feel. Although I still can't really see the "silver lining" in my moped accident, I do notice a different mindset after all possibilities of movement and, in addition, much of social life, shrank to nothing for months. Maybe one can appreciate the ability to function a little more, and maybe for the first time in a life, exercise lacks the taste of coercion.

We'll see how easy it will be to keep up routines when I return to Finland, for the cold waters and sleet, and should hit the gym after a day of work in pitch black darkness. Of course I hope that the remaining 17 months of my secondment in Vietnam would be enough to turn some switch in my brain more permanently.