Elämme ensimmäisiä aikoja / First times

Lienee selvää, että tässä elämäntilanteessa tekee ja kokee jatkuvasti asioita ensimmäistä kertaa. Sehän oli lähtökohtakin, että isot asiat menevät uusiksi: en ollut koskaan ennen käynyt edes Aasiassa, ja tämä eka kerta on todellakin ollut suoraan syvään päätyyn. Laakista uuteen työpaikkaan, ekaa kertaa vieraalla kielellä, täysin eri tyyppiseen instituutioon kuin mitä Suomessa voidaan edes kuvitella. 

Isot muutokset ovat isoja, mutta myös vaikeampia sanallistaa. Tässäpä siis muutamia pikkuasioita, joita on tullut tasan kuukauden aikana uudessa työssä ja uusilla mestoilla tehtyä ekaa kertaa:

- Mopotakseilla ajelu. Tästä on tullut melkeinpä ensisijainen kulkupelini, jos olen liikkeellä yksin eikä kannossa ole reppua kummemmin tavaroita. Ei täällä autokyytikään paljon maksaisi, mutta mopotaksit ovat käytännössä ilmaisia, ja ennen kaikkea todella käteviä. Autot jumittavat ruuhkissa, joutuvat välillä kiertämään, ja saattavat jopa - hertsjuukeli - ajaa yksisuuntaisella pelkästään oikeaan suuntaan. Mopotaksia eivät säännöt koske, ne puikkelehtivat missä tahansa ja etenevät siksi nopeasti. (Sinänsä hullun näköisessä mopovirrassakin  on kuitenkin omanlaisensa säännöt. Liikenteen kaoottisuuteen nähden on hämmästyttävää, ettei ruumiita tule enemmän. Vaikka tuleehan niitä koko ajan. Itse en kuitenkaan ole nähnyt ensimmäistäkään kolaria.) Parhaimmillaan kyydistä huomaa jopa nauttivansa.

- Nautinnoista puheen ollen: jalkahieronta, kokovartalohieronta, kasvohoito, pedikyyri. Kaikki ekaa kertaa muutaman viikon sisällä. Suomessa en yksinkertaisesti kokenut tarvetta moisille palveluille, vaikka ne olisivat varmaan joskus hyvää tehneetkin. Toki ne ovat täällä myös halpaa lystiä, mutta ei se Suomessakaan ehkä olisi akatemisella työssäkäyvällä ollut rahasta kiinni jos olis kokenut tarvetta. Täällä kuumassa ja kokonaisvaltaisesti rasittuneena huomaa oikeasti tarvitsevansa ylellisyydeksi laskettavia palveluja, jotta tuntisi itsensä edes joten kuten ihmiseksi eikä pelästyisi peilikuvaansa. Tottumattomalle tuntuu ensin vähän oudolta mennä lellittäväksi, mutta en sinänsä koe hyväosaisuudestani häpeää. Nimenomaan siksi en, että myös käytän rahaa paikallisten tarjoamiin palveluihin sen sijaan että ostelisin maahantuotua merkkitavaraa tai hassaisin rahani esim. ylelliseen asumiseen. Toki kotini on mukava, mutta ei erityinen eikä todellakaan kallis.

- Kodista puheen ollen, enpä ole ennen tainnut soitella teknikkoa paikalle kun asunnon katosta tuli sateen jälkeen vesi sisään. Tulivat ja tutkivat, eivätkä oikein osanneet. Mutta on se minullekin mysteeri, mistä hitosta se vesi oikein tuli. Asun isossa, uudessa talossa, kerroksessa 14/28. Paljon epätodennäköisempää paikkaa vuodolle en keksi.

- Vedestä puheen ollen, tilasin juomavedet kotiin. Kyllä, se on ainoa järkevä tapa, jos täällä meinaa olla muutamaa viikkoa kauemmin. Vesimies toi kolme isoa pönikkää ovelle n. kymmenellä eurolla, mistä yli puolet oli panttia kanistereista. Uudelleentäyttö maksaa alle vitosen, ja kolme tonkkaa piisaa varmaan melkein pari kuukautta nyt, kun olen vielä yksin enkä vietä kovin paljon aikaa kotona. Kulutus saattaa hyvinkin tuplaantua, kun saan paikalle kotikonttoria pitävän puolisoni.

- Puolisosta puheen ollen, eipä ole ennen oltu kuukausissa laskettavaa jaksoa erossa.

- Erosta puheen ollen, yhtä kulttuurieroa minun on vaikea sulattaa. Niinä muutamana päivänä kun olen panostanut vaatteisiin tai, jumaliste, pannut meikkiä nassuun, paikalliset kollegat tulevat jonossa kehumaan minua siitä. Ymmärrän kyllä että se on tarkoitettu kohteliaisuudeksi, haluan toki itsekin näyttää ihmiseltä, ja välillä on mukavaa olla kunnolla huoliteltu. Mutta.

Oma ulkonäköni ja kehoni on ollut minulle hirmu hankala asia ja on tavallaan vieläkin, mutta työelämässä olen aina osannut ulkoistaa (ulkoistaa, heh) koko asian. Minulle kun ei nättinä olemisesta makseta. Ja vartti lisää unta varmaan kaunistaakin enemmän kuin vartti meikkipöydän ääressä. Olen siis tavallaan past caring -vaiheessa, mutta nyt tämä jatkuva mekko- ja huulipunapalaute nimenomaan työpaikalla tuntuu kiusalliselta. Sitä ajattelee joko kierosti ja itselleen julmasti niin, että enkö ole riittävän kaunis ilman, tai sitten niin kuin suomalainen opettaja helposti ajattelee. Että kiva jos näytän kivalta, mutta kiittäkää tai kehukaa mieluummin siitä mitä osaan ja teen. Minua ei lennätetty tänne toiselta puolelta maailmaa näyttämään nätiltä ja ottamaan hienon näköisiä lavastettuja kuvia opetustilanteista - tai ainakin niin olen kuvitellut. Sisältö tuntuu kuitenkin merkitsevän täällä harmillisen vähän, niin ihmisissä kuin instituutioissakin. Kunhan on komian näköstä.

- Komiasta puheen ollen, tässä kuva tyypistä, joka vartioi vessoja ensimmäisessä varsinaisessa pubissa, jonka löysin täältä metropolista. Se oli, no, pubi.

* * * 

It is self evident that my life situation is all about doing and experiencing things for the first time. That was what I was looking for anyway: I had never even been to Asia, and this first time is indeed a nose dive in the deep end. New job, new subjects, foreign language, and a school environment most Finns could probably not even imagine. 

Big life changes are, well, big. But sometimes also a little hard to grasp. So here are some more mundane things I have ended up doing in my new job and life for the first time: 

- Using moped taxis. It is now my primary choice of transportation, if I'm alone and not carrying much stuff. Taxi cars wouldn't be expensive either, but moped taxis are practically free, and much more convenient. Cars get stuck in traffic jams, they may have to circle more, and they might actually even follow "one way only" -rules. Moped taxis go literally anywhere, and they are fast. (The seemingly crazy flood of motos still has its own rules. Given the chaotic traffic culture and huge volume, I'm surprised I have not seen a single crash yet.) Sometimes I actually find myself enjoying the ride.

- Speaking of enjoyment: foot massage, full body massage, facial treatment, pedicure. All for the first time within a few weeks. I simply never felt such things were necessary while in Finland, even though they could have been a good idea sometime. Here it is of course cheap, but I don't think money would have really been an issue back home either. I just never felt I needed more than a sauna. Here instead I'm always hotty, sweatty, and so far most of the time veeeery stressed. Therefore I actually feel I need these luxuries to look and feel somewhat human. It feels a bit weird to just go and be pampered at first, but I don't really feel embarrassed to be well off by local standards. This is because I actually go and use money in local services, not buying imported brand stuff, or e.g. having a luxurious apartment. My home is nice of course, but neither special nor expensive.

- Speaking of home, I don't recall ever calling a technician in to check on a leaking ceiling after rain. They came, they looked, and didn't do much. I'm still puzzled myself. I live in a big, new house, floor 14/28. Not the most likely spot to have rain coming in, right? 

- Speaking of water, I ordered drinking water to my home door. Yes, it is the only reasonable way, if you stay here longer than a few weeks. the Aquaman brought three big jugs (18,5 l) for some 10 euros, half of which was pawn for the jugs, refill will be less than 5 eur. I will probably go early two months with these, now that I'm alone and don't spend much time at home. Consumption may double as soon as I will have my home-office husband here.

- Speaking of husband, we have never been apart for a time measured in months.

- Speaking of things apart, there is one cultural difference I struggle to bear. Those few days when I have been at school really well dressed, let alone worn make up, local colleagues stand in line to compliment me for it. I do understand it is supposed to be a friendly thing, I do like to look human, and sometimes it really feels nice to look groomed. But.

My appearance and body have been a huge issue to me all my life, and it still pretty much is, but I'm lucky to have been able to just ignore such matters at work. Being pretty is not what I am paid for. (Besides I still think 15 minutes more sleep will probably make me prettier than 15 minutes polishing my face with cosmetics.) So, I have been in a past caring phase for quite a while, but this continuous lipstick related feedback is getting on my nerves. Either I think of it in a negative and self-underestimating way ("Am I not pretty enough without it then?"), or I think like many a Finnish teacher probably would. That it's nice if I look nice to you, but I would rather be thanked for what I know and do. I would like to think I was not flown here from another end of the world just to look pretty and take fancy, staged pictures of my teaching. Unfortunately I do feel content matters less than it should, both in people and institutions. It's all about appearances. 

- Speaking of appearance, in the picture you can see a weird fellow guarding toilets in the first actual pub I bumped into here. It was, well, a pub.