Hanoi rokkaa ja banjot soi / Hanoi Rocks (was a Finnish rock band once, and has nothing to do with the post)

Hiiohoi! Pääsipäs taas päivitys venähtämään. Olen ilmeisesti ollut hieman keskittymiskyvytön viime aikoina, vaikka töissä onkin rullannut aika hyvin.

Kaveri juuri kuittaili, että taasko teillä on siellä joku vapaapäivä. Kyllä, taas, joskin nyt ihan yksittäinen. Mutta koulun loma-ajat kyllä jakaantuvat eri tavalla kuin Suomessa, jonka systeemi taitaa oikeastaan olla aika ainutlaatuinen. Yksinkertaistetusti voi sanoa, että täällä kesäloma on havaittavasti lyhyempi, mutta lyhyitä ja keskipitkiä lomapätkiä on lukuvuoden mittaan paljon enemmän.

Edellisessä kuun vaihteessa vierailimme ensimmäistä kertaa maan pohjoisosassa, itse pääkaupungissa, josta teimme myös parin päivän ja yhden yön laivaretken Halonginlahdelle. Kyseessä oli koulun kevätloma. Ja ensi viikon lopulla onkin sitten pitkä viikonloppu (reunification day, vappu ja muuta paikallisesti tärkeää), jonka aiomme viettää Phu Quocin saarella. Sinne olin alun perin menossa työporukan kanssa jo syyslomalla, mutta koiven telominen pilasi suunnitelmat.

Hanoi on tunnelmaltaan hyvin erilainen kuin HCMC. Vaikka Hanoissakin lienee esikaupungit mukaan lukien parin Suomen verran väkeä, se tuntui Saigonin jälkeen todella kompaktilta! Kaikki turistin kannalta olennainen oli aika pienellä alueella, joka oli otettavissa kävellen haltuun. Vajaa viikko tuntui riittävän paljoon: teimme kaiken mitä suunnittelimme ja vielä paljon lisää. (Euroopassa olen tottunut ajattelemaan, että viikko on pääkaupungissa aika lailla minimiaika, jossa ehtii nähdä ns. pakolliset mutta ei kauheasti seikkailla. Eurooppalaiset kaupungit ovat kuitenkin erilaisia. Esim. kaikenlaisia museoita, gallerioita, historiallisia kohteita ym. on varmaankin kerta kaikkiaan säilynyt paremmin - Vietnamin kohdalla läheisehkö historia toki myös selittää miksi niin paljon on menetetty. Toisaalta täällä on taas aivan toisen näköistä kulttuurin ja sivistyksen historiaa, ja maa on käsittämättömän monimuotoinen pelkästään jo maantieteellisesti ajateltuna.)  Viikonloppuisin keskustasta suljettiin isoja alueita kävelykaduiksi, ja ilmapiiri oli yleensäkin vähemmän hektinen. Huomasin myös, että aivan joka paikassa osattiin tosi hyvin englantia, vanhempi väki mukaan lukien. Saigonissa ei koskaan voi tietää, mutta jos vaikka pienessä paikallisravintolassa tarjoilijaksi sattuu vanhempi emäntä, on tilastollisesti aika todennäköistä että kommunikointi tapahtuu elekielellä. Ja osaan mä laskea kymmeneen vietnamiksi!

Näimme mm. surullisenkuuluisan "Hanoi Hiltonin", teimme kiertoajelun hop-on-and-off-bussilla ja kahlasimme temppeleitä ja muita pyhättöjä. On vaikea nimetä suosikkikohdetta, mutta eniten aikaa tuli varmaankin käytettyä Kirjallisuuden temppelissä, joka on oikeastaan ikivanha oppilaitos. Maineikkaalla junakadulla meitä ei tahtonut oikein onnistaa, mutta reissun viimeisenä iltapäivänä pääsimme viimein seuraamaan kahvilan terassilta, kun juna pyyhkäisi pillit ulvoen kosketusetäisyydeltä ohi. 

Halonginlahti oli jännä kokemus. Maisema oli erilainen kuin taatusti missään ikinä, mutta juttelimme siinä hytin omalla pikkuparvekkeella tuijotellessa, että tunnelma on kuitenkin melkein kuin olisi puolison perheen saarimökillä Längelmävedellä. Tunnelma oli pysähtynyt, ja linnunlaulun saattoi oikeasti kuulla loputtomiin jatkuvilta kalkkikivisaarelmilta. Endeemisiä lajeja siellä on ilmeisesti kymmenittäin, ja alaa tuntemattomana veikkaisin että aika iso osa niistä on hyönteisiä ja lintuja. Vähemmän ehkä nisäkkäitä.

Nyt ollaan taas paahdettu muutama viikko hommia ja aloitettu lukuvuoden viimeinen neljännes, eli lukujärjestyksiä on taas hieman myllätty. Kansainvälisen linjan tulevaisuudesta on kuultu hyviä uutisia, mutta kuten varmaan usein Aasiassa ja vielä useammin uuden koulun kanssa, ilmassa on myös epävarmuutta. Pyrin olemaan terveellä tavalla piittaamatta ja hoitamaan työni niin hyvin kuin osaan; järjestelmässä on paljon sellaista mitä en ymmärrä, ja kulissien takaisia tapahtumia on paha lähteä arvailemaan. Meillähän ei ole tässä mitään hätää eikä kiirettä takaisin Suomeen, vaikka kavereita ja läheisiä toki on välillä ikävä. (En ole esim. ollut kaveriporukasta erossa yhtäkään juhannusta sen jälkeen kun liityin remmiin, alkujaan ex-puolisoni daamina, vuonna 2007.) Mutta toimeentulo, parisuhde ja sittemmin myös terveys on hyvällä mallilla, joten mitäs sitä tässä hötkyilemään.

Kuvitus tällä kertaa kolmena: kirjallisuuden temppelin rumpuportti, Hanoin junakatu hieman ennen junan tuloa, ja vakavan näköinen täti melontaretkellä Halonginlahdella.

Ahoy! The update has been much delayed. I seem to have been a bit distractible recently, although I'm doing fine especially at work.

A friend just acknowledged that I have a day off again. Yes, again, although now just a single day in the middle of the week. School holidays are indeed distributed differently than in Finland, whose system seems to be quite unique. Simply put, here the summer vacation is noticeably shorter, but there are many more short and medium-length breaks along the school year.

At the turn of the previous month, we visited the Northern part of the country for the first time. It was the capital itself, from which we also made a one night boat trip to Ha Long Bay. It was the school spring break. And now, at the end of next week, we have a long weekend (Reunification day, May Day and other locally important stuff) that we are going to spend on Phu Quoc Island. I was originally going there with workmates already on autumn vacation, but the destroying my leg ruined the plans.

Hanoi has a very different atmosphere than HCMC. Although the population of Hanoi may well cover a couple of Finlands, it felt really compact after Saigon! Everything tourist-interesting essential was on a quite small area that could be taken over on foot. Less than a week seemed like enough: we did everything we planned and much more. (In Europe, I am used to thinking that one week in any capital is pretty much a minimum time. Enough to see all the must-sees, but not much time for adventuring. But European cities are different. It seems all kinds of museums, galleries, historic sites, etc. are simply denser or better preserved. On the other hand, there is a completely different history of culture and civilization here, and the country is incredibly diverse in geographical terms alone.) On weekends, large areas of the city center were created pedestrian streets, and the atmosphere was generally less hectic. I also noticed that people just about everywhere knew English very well, including the elderly. In Saigon you can never know, but if you happen to be served by and elderly lady in a local restaurant, it is statistically quite likely that communication will take place in sign language. And I can count to ten in Vietnamese!

We saw e.g. at the infamous "Hanoi Hilton," toured on hop-on-and-off bus and saw temples, shrines and even churches. It’s hard to name a favorite destination, but most of the time was probably spent in the Temple of Literature, which is actually an ancient school. We had some bad timing on the prestigious train street first, but on the last afternoon of the trip we finally got to see the train passing by with the whistles howling, at a touching distance from a cafeteria.

Halong Bay was interesting. The landscape was surely different from anywhere, but we chatted on our own private cabin balcony, that the atmosphere is almost as if it were in the island cottage of my spouse's family by the lake Längelmävesi. The time seemed to stand still, and birdsong could really be heard from the endless limestone islets. There are apparently dozens of endemic species there, and while I'm no expert in the field, I would guess that many of them are insects and birds.

Now we have run the school for a few weeks again, and started the last quarter of the school year. There has been good news about the future of the international program in the school, but as is probably often the case in Asia and even more often with a new school, there is also uncertainty in the air. I strive to be comfortably disregarded and just to do my job as well as I can; there is a lot in the system that I do not understand, and it is useless to try and guess what happens behind the scenes. After all, we have no worries or hurry to return to Finland here, although I do sometimes miss my friends and family. (For example, I haven’t been away from our bunch of friends for Midsummer since I joined the gang, originally as my now ex-spouse’s girlfriend, in 2007.) But my livelihood, relationship, and now also my health are good, so no worries here.

This time illustration is in thee parts: the drum gate of the Temple of Literature, Hanoi Train Street just before the train arrived, and a serious-looking auntie on a kayaking trip in Ha Long Bay.