Reviiri laajenee / The territory expands

Jopas on taas tovi vierähtänyt - mutta oikein myönteinen tovi! Pikaisesti päivitettynä kuuluu suunnilleen tätä: 

Perheemme, sekä viimeisenä Suomessa jumittanut kollega, ovat olleet karanteenista vapaina nyt hieman vajaan kuukauden.  Ainakin meidän taloudessamme sopeutuminen lienee edennyt aika hyvin. Joulun alla piti kuitenkin niin pirullista kiirettä, ettei kaupungilla seikkailemiseen ollut hirveästi aikaa. Kävimme toki 1-alueella (eli ikäänkuin vanhassa keskustassa) katselemassa keskeisimpiä paikkoja ja nähtävyyksiä. Rehellisesti sanoen hektinen Saigon ei kuitenkaan liene ihan turistimielessä edes eteläisen Vietnamin kiinnostavimpia kohteita. Se on omanlaisensa kupla, jonka ulkopuolella on monimuotoinen, monin tavoin autenttisempi, esteettinen mutta myös ikävillä tavoilla erikoinen, nopeasti kehittyvä mutta toisaalta takapajuinen maa.

Pääsin nyt joulun ja uudenvuoden aikoihin itsekin ensi kertaa oikealle lomalle, kun syyslomareissu menikin jalan paranteluksi. Vietimme joulunpyhät Dalatissa, jossa ilma vastasi aika lailla Suomen kesää: 17-19 astetta ja välillä vesisadetta. Hotellimme oli mukavalla tavalla outo, vähän kuin olisi asunut 60-luvulla käkikellossa. Ilma oli kyllä todella raikasta ja hapekasta! Jouluaattoa vietimme mm. Datanlan vesiputouksilla, ja minä myös lyhyesti jutustelemalla Radio Suomen suorassa Ilmasilta-lähetyksessä.

Ennen vuodenvaihdetta siirryimme (hassulla nukkumabusilla!) Nha Trangiin, joka on selkeämmin turismista elävä rantakohde. Paikka oli viihtyisä mutta osin myös surullinen näky, tunnelma oli välillä kuin hylätyssä huvipuistossa. Snorklausretkemme opas ei oikeastaan edes yrittänyt peitellä melkoista epätoivoaan koronatilanteen kurittamalla matkailualalla. Meressä uiminen oli kuitenkin pitkästä aikaa tervetullut elämys (jonka jalkani viimein sallii), ja yhden päivän vietimme Vinpearlissa, josta myös todisteena kuva. Vinpearl on saarella sijaitseva viihemaailma, siis todellakin melkein keinotekoinen maailma, jossa on Ihan Kaikkea. On valonäytöksiä, huvilaitteita, eläintarha, vesipuisto - ja kuvassa näkyvä Vietnamin pisin köysirata, 880 metriä. Siihen pääsijät joudutaan arpomaan, arvatenkin prosessin hitauden vuoksi. Homma vaatii aika paljon järjestelyjä, joten tyyppien aika ei yksinkertaisesti riittäisi ottamaan kaikki halukkaita, edes rahasta, edes korona-aikana. Minua siis onnisti kun pääsin testaamaan, ja liuku oli kyllä hurjuudessaan miellyttävä.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia jo loman edeltä on se, että ensimmäinen kansainvälisen koulun draamaryhmäni selviytyi kuin selviytyikin kunnialla esityksestään juuri viimeisenä koulupäivänä. Toki luotinkin nuorisoon, mutta olosuhteet (esim. äänitekniikka) eivät välttämättä oikein olleet puolellamme. Etenkin siihen nähden voin olla vain ylpeä nuorista, joista osa ei kirjaimellisesti tiennyt kurssille tullessaan, mitä draama edes on.

Näillä eväillä aloitetaan uutta lukukautta. Seuraava loma tähtäimessä onkin elämää suurempi, vietnamilainen uuden vuoden juhla Têt. Odotan tosi mielenkiinnolla! Nyt pitää vain pikaisesti päättää, minkä värisen ao dain teettäisin itselleni. Olin ensin asiassa varovainen, koska en ollut varma mikä asun asema on, onko se varsinainen kansallispuku vai enemmänkin perinneasu. Jälkimmäinen osoittautui todeksi, ja jos ulkomaalainen päättää käyttää Áo dàita, siihen ei suinkaan suhtauduta kulttuurisena omimisena. Päin vastoin, vietnamilaiset ovat paremminkin otettuja ja ylpeitä siitä, jos kulttuurille tunnusomainen asu kelpaa muillekin. Nyt pitäisi vielä päättää, olisiko oikea väri terrakotta tai poltettu oranssi, vai sittenkin kalpea vihreä. Kannanottoja otetaan vastaan.

A moment has passed again - but a very positive one! Quickly updated, I'm doing like this: 

Our families, as well as the last colleague to be stuck in Finland, have been free from quarantine for a bit less than a month. At least in our part, adjustment has progressed quite well. However, there was such a diabolical hurry under Christmas that there was not much time for adventures in the city. Of course, we went to district 1 (the old center) to see the most important places and attractions. Honestly, however, the hectic Saigon may not be the most interesting destination for travellers in southern Vietnam. It is a bubble of its kind, outside which is a diverse, in many ways more authentic, aesthetic, rapidly evolving, but also strange and bureaucratic country.

I got my first decent holiday for Christmas and New Year now, since the autumn holiday trip was cancelled due to my then very bad leg. We spent the Christmas holidays in Dalat, where the weather corresponded pretty much to the Finnish summer: 17-19 degrees and some rain. Our hotel was nicely weird, a bit like living in a 60's cuckoo clock. The air was really fresh and oxygenated! We spent Christmas Eve e.g. At Datanla's waterfalls, and I also briefly chat live on Radio Finland's Ilmasilta broadcast.

Before the turn of the year, we moved (on a funny sleeping bus!) to Nha Trang, which is a tourist-oriented beach destination. The place was cozy but partly also a sad sight, the atmosphere was sometimes like an abandoned amusement park. The guide to our snorkeling trip didn’t really even try to cover up his despair in the covid-beaten tourism industry. However, swimming in the sea was a welcome experience (which my foot finally allowed), and we spent one day in Vinpearl, as evidenced by the picture. Vinpearl is a world of entertainment on an island, an artificial world with pretty much everything you can imagine. There are light shows, amusement rides, a zoo, a water park and the longest cable car in Vietnam, 880 meters. Those who get to slide it have to be drawn, presumably because of the slowness of the process. The job requires quite a lot of arrangements, so the people would simply not have enough time to take everyone willing, even for money, even during the Covid times. So I was lucky to draw the winning card,  and the slide was indeed pleasant in its ferocity.

Another thing worth mentioning is that before the holiday my first international school drama group succeeded their performance with honor just on the last day of school. Sure, I was trustful of the devoted youth, but the conditions (e.g. sound technology) were not necessarily on our side. Especially compared to that, I can only be proud of my ensemble, some of whom literally didn’t know what drama is when they started the course in August.

This is where we'll go for the new semester. The next holiday in sight is bigger than life, the Vietnamese New Year celebration Têt. I look forward to it with genuine interest! Now all I have to do is decide what color ao dai I would have made for myself. At first  I was cautious about it because I wasn’t sure what status the clothing has, whether it’s an actual national costume or more of a traditional one. The latter turned out true, and if a foreigner decides to wear an Áo dài, it is by no means regarded as cultural appropriation. On the contrary, the Vietnamese might even be a bit proud if their culturally distinctive outfit is approved and used by others as well. Now it only remains to be decided whether the right color would be a crisp terracotta or burnt orange, or a more delicate and girly pale green. Comments will be approved of.