Koti-ikävää ja vähemmän ikävää / Miss you, miss you not

10 kerrosta päälläni asuva kollegan puolisokin näköjään blogaa, ja meikäläistä ahkerammin! Hänen ajatuksistaan innostuneena ajattelin listata asioita, joita kaipaan ja en kaipaa Suomesta.

Osa asioista on vähän kinkkisiä. Toisaalta kaipaisin hiukan vaihtelua ilmoihin: nythän on koko ajan joko kuuma tai hiton kuuma. Toisaalta arjessa on hirmu kätevää ja ihanaa, ettei pukeutumista tarvitse miettiä. Ulkovaatteet ovat tarpeettomia. Olenkin teettänyt nipun ihania smart casual -tyyppisiä mekkoja, joissa hiihtelen aina paitsi urheillessani. (Lapasesta lähtenyt räätälöinti onkin luultavasti seuraavan tekstini aihe.) Niistä on tullut varsinaisia lempivaatteita, joita aion taatusti käyttää Suomessakin, vaikka vuodenajat tulevat toki vaatimaan myös käytännöllisempää otetta. 

Samoin kielipuoli. Toisaalta on turhauttavaa, kun yksinkertaiset asiat käyvät hankaliksi valtaisan kielimuurin takia. Toisaalta kaiken ymmärtäminen voi olla myös rasittavaa: lingvistinä kiinnitän kieleen paljon huomiota, enkä oikein saa suljettua häiriöitä taustalle. Siksi koen ulkomailla rentouttavaksi sen, ettei minun tarvitse tajuta kaikkea. Kiukuttelevat lapset, toraisat pariskunnat ja nenäkkäät teinit ovat yhdentekevää taustamelua.

Vaan yritelläänpä silti, kas näin!

Suomesta, Euroopasta tai kotoa kaipaan…

• luonnon ääniä ja hiljaisuutta.

• omaa saunaa.

• hapankorppuja.

• kermaviilidippejä.

• julkista kaupunkiliikennettä.

• Tampereen flamencoyhdistystä.

• tunnetta siitä, että minuun luotetaan.

• partitiiveja.

• sitä, että hankalatkin asiat pyritään ratkaisemaan ja niitä käsitellään avoimesti.

• logiikkaa.

• hyvää valikoimaa sokerittomia virvoitusjuomia.

• viiniä. (Täältä saa vain lageria ja vodkaa. Tuontituotteet ovat kalliita ja usein siltikin pahoja.)

• aamun ja illan hämäriä jaksoja, monia erilaisia luonnonvaloja.

• sitä, että useimmat lapset osaavat välillä rauhoittua omiin oloihinsa. (Täällä lapset kirkuvat ja juoksevat ihan joka paikassa ja hakevat koko ajan huomiota.)

• keväthommia pihassa.

• oravia, siilejä, pikkulintuja ja muuta söpöä.

• kieloja.

• jätehuoltoa.

Sen sijaan en kaipaa…

• hedelmien ja meriruokien hintoja.

• yleensäkin ruoan ja perustarvikkeiden hintoja.

• hankalaa matkaa, tai yleensäkin matkaa, uimahalliin ja kuntosalille.

• lopputalven kosteaa viimaa, joka pureutuu ytimiin asti eikä hellitä kuin saunassa.

• koronatilannetta.

• pitkiä matkoja apteekkiin.

• oireilevaa atopiaa. (Epäilin ilmastohoidon toimivuutta, mutta en epäile enää!)

• haistattelevia nuoria.

• liukkaalla autoilemista.

• sitä, ettei luonnonvesissä tarkene uida matkaa.

• pässinpäitä, jotka jaksavat vuodesta toiseen inistä siitä miten Suomi on niin perkeleen byrokraattinen. Tervetuloa Vietnamiin, katsotaan montako päivää pärjäätte! (Jos siis pääsette tänne asti...)

Olin vähällä kirjoittaa, etten kaipaa äärimmäisyyksien puuttumista. Sitten aloin miettiä, kaipaanko kuitenkin. Ajattelun ja elämäntapojen kannalta pidän hiiskutin hyvänä sitä, että ääripäät pysyvät marginaalissa. (Suomessa esim. poliittisten puolueiden pyrkimys yhteistyöhön on itsessään aikamoinen juttu, vaikkei se aina onnistukaan. Kenties keskustelutaidot ovat alkaneet ruostua äärimmäisyyksistä kiihottuvassa mediakulttuurissa, mutta demokratia on silti globaalissa mittakaavassa toimiva ja useimmat ihmiset pyrkivät ajattelemaan päällään.) Mutta maisemien ja ilmiöiden suhteen Suomesta on kiistatta hieman vaikea vaikuttua. Kaikki tarvittava on saatavilla ja kaikki toimii, mutta on kuitenkin kauhean pienimuotoista. Ehkä suomalainen metsä itsessään olisi äärikokemus jollekin aasialaiselle, mutta ikäni Suomessa eläneenä vaikutun itse enemmän vuoristoista, jokisuistoista, kohtuuttomista köysiradoista, raskaan sarjan myrskyistä sun muista.

Kuvituksena jätehuoltoon liittyen yhdenlainen työn alla -projekti Phu Quocin saarelta vapun aikoihin.

My colleague's wife, who is living 10 floors above me, seems to blog as well, and more diligently than I do! Inspired by her thoughts, I too listed things I miss and do not miss back home.

Some things are a bit tricky. Basically I would miss a little variation in the weather: here it is always either hot or hotter. On the other hand, everyday life is very convenient, since there is no need to think about clothing. Outdoor clothes are simply unnecessary. Therefore I have had made a bunch of lovely smart casual dresses I wear for everything but sports. (The tailoring getting totally out of my hand, pun intented, is the likely topic of my next text.) They have become real favorite clothes, which I will definitely use in Finland as well, while the seasons will certainly require a more practical approach sometimes.

And the languages! It is indeed frustrating when simple things get tricky because of a huge language barrier. But then again, understanding everything can also be stressful: as a linguist, I pay a lot of attention to what is said, and I can't background things too well. That’s why I find it relaxing to occasionally not understand everything. Rampaging children, arguing couples, and nosy teens are indifferent background noise to me here - unless I'm at work of course.

But let's still try! From home, Finland or Europe generally, I miss...

• the sounds of nature, and silence.

• my own sauna.

• hapankorppu, a very thin and a bit sour rye crisp bread.

• dips made of Finnish sour cream. (Hmmm, do I like sour?)

• public transportation within the city.

• my flamenco association in Tampere.

• the feeling of being trusted.

• the partitive case.

• the general attempt to solve difficult matters openly and discuss them.

• logic.

• a goo selection of sugar free soft drinks.

• wine. (Here you mainly get lager beer or vodka. Imported products are expensive, and many times still bad.)

• the dim lights of dawn and dusk, many different shades of sunlight.

• the fact that most children can occasionally calm down to themselves. (Here they don't.)

• gardening in my small back yard.

• squirrels, hedgehogs, little birds and other cuties.

• lily-of-the-valleys. (Or is it lilies-of-the-valley?)

• waste management.

Instead, I do not miss

• the prices of fruit and seafood.

• prices of food and everyday stuff anyway.

• having to actually go somewhere for gym and swimming.

• the chilly, moist wind of late winter, that will only give up in a hot sauna.

• the Covid situation.

• a long way to a pharmacy.

• symptoms of atopic eczema. (I was suspicious about climatical treatment, but not any more!)

• teens telling anyone to f'k off.

• driving on slippery roads.

• not being able to swim for long in natural waters.

• any jerk who complains about Finland being so darn bureaucratic. Welcome to Vietnam, let's see how many days you'll cope! (That is if you ever get there...)

I almost wrote that I didn’t miss the lack of extremes. Then I started thinking if I actually do. From the viewpoint of thinking and lifestyle, I do dig that extremes remain fairly marginal. (In Finland, for example, the attempt of political parties to co-operate is quite a thing in itself, although it doesn't always succeed. Perhaps conversational skills have begun to rust in this time of extremist media culture, but democracy is still functioning well on a global scale, and most people try to think for themselves.) But in terms of landscapes and phenomena, Finland is undeniably a little unimpressive. Necessities are available and everything works, but it is still terribly small. Maybe a Finnish forest itself would be an extreme experience for an Asian, but having always lived in Finland, I am more impressed by mountains, delta, unreasonably long or high cable cars, heavy storms and the like.

Speaking of waste management, the picture presents a kind of work-in-progress from Phu Quoc island around the May Day.